Jokaisella on nykyään mielipide masennuksesta; Mitä masennus tarkoittaa, ketkä siitä kärsivät, mistä se johtuu, miten sitä tulisi hoitaa vai tulisiko sitä hoitaa lainkaan. Masennuksesta puhutaan laajalti ja ihmiset mieltävät omaavansa masennuksesta joko omakohtaista kokemusasiantijuutta tai tietoa siitä läheisen masennuksen kautta. Moni kohtaa masentuneiksi nimettyjä ihmisiä työssään ja erityisesti sosiaali- ja terveyspuolella töitä tekevät operoivat paljon diagnoosit mielessään, lääkärit myös näitä diagnooseja antaen. Nykykulttuurissa ei ole varmaan ketään, jolla ei olisi elämänkokemuksen tai työn kautta vankkaa mielipidettä masennuksesta.
Jos tutkisin edes sata vuotta vanhaa aikaa, voisivat ihmiset suhtautua tutkimustuloksiin puhtaan kiinnostuneesti. Tämä näkyy esimerkiksi vanhemman psykiatrisen hoidon popularisointien saamassa vastaanotossa. Potilaskuvauksista tulee helposti karnevalisointia ja hoitomuodoista kuriositeettikabinetti, joihin voi ottaa etäisyyttä ja ihmetellä tai jopa kauhistella, kuinka tuollaistakin on ollut. Taustalla ihminen huokaa helpotuksesta; Onneksi nykyään asiat ovat toisin ja nämä ajattelutavat ovat historiaa, jo toista taaksejäänyttä todellisuutta. (Mikä harvoin, jos koskaan pitää täysin paikkansa, sillä menneisyyden kaiut ovat pitkät, kuten kaikki historiantutkijat tietävät.)
Kun tullaan lähemmäs nykyaikaa ja ajanjaksoon, johon monen oma elinikä ulottuu, ei tällaista pakotietä enää olekaan. Tutkimusta ei voi ohittaa pelkkänä menneisyyden omituisuutena. Lähihistoriallinen tutkimus kommentoi myös tätä päivää, se tulee iholle siinä, että sen kohteena ovat ”me” eivät ”he”. Kulttuurihistoriallinen tutkimus on vieläpä siinä mielessä kinkkistä, että tutkijalla on suoraan tieteeltä saatu lupa ylimielisesti pyrkiä irrottautumaan omasta ajastaan ja kulttuuristaan ja katsella sitä ulkopäin. Tutkimusprosessiin kuuluu oleellisena osana omasta aikaan ja paikkaan sidotusta ajattelusta tietoiseksi tulemiseen pyrkiminen ja tätä kautta sen ominaislaatuisuuksien näkeminen. Kun tähän yhdistää humanistisen tutkimuksen päämäärän ymmärryksen lisäämisestä voi tutkimusta olla hankala ottaa neutraalisti vastaan. Tutkimme ihmisyhteisöjä ja heidän ajattelumallejaan ja käsityksiään maailmasta ja ihmisistä, mutta meidän tehtävämme ei ole esittää kaiken kattavia teorioita tai edes yksinkertaisia toimenpidemalleja. Me humanistit teemme maailmaa ymmärrettävämmäksi nimenomaan tuomalla esiin ihmiskulttuurien moninaisuutta, monimutkaisuutta.
Mutta miksi itse pidän juuri masennuksen lähihistoriasta kirjoittamista haastavana. Se johtuu nimenomaan siitä, että kaikilla on mielipide masennuksesta ja jos osoitan mielipiteeseen liittyviä ongelmakohtia ihminen helposti kokee, että kyseenalaistan joko hänen henkilökohtaisen kokemuksensa, ammattitaitonsa tai molemmat. Itse näen 1900-luvun lopun ja myös 2000-luvun kulttuurisesti hyvin mielenkiintoisina ajanjaksoina mieleen liittyvien käsitysten suhteen.
Yksi kiinnostava aihepiiri ovat masennuslääkkeet ja niihin liitetyt hyvin voimakkaat tunteet puolesta ja vastaan läpi yhteiskunnan. Lääkkeistä on hyvin vaikea sanoa oikeastaan mitään ilman että leimaantuu joko koko länsimaista lääketiedettä vastaan tai sitten biologisen psykiatrian sokeaksi kannattajaksi ja kaikkien lääkkeiden aiheuttamien ongelmien kieltäjäksi. Masennuslääkkeet siinä missä muukin biologinen psykiatria on kuitenkin hyvin vahvasti sidoksissa aikansa ja kulttuurinsa ihmiskäsitykseen ja käsityksiin siitä, miten ihmisen mieli toimii.
Kun puhutaan ihmisen ongelmista, ihmisen psyykkeen ja sooman sairauksista, ei näitä voi ikinä irrottaa kontekstistaan. Ne eivät muodostu ainoastaan aikaan ja paikkaan sidotuista ajatusmalleista ja historiallisista kerrostumista, vaan myös juuri siihen aikaan sidotuista materiaalisista, aineellisista olosuhteista. Haluaisimme uskoa ihmisten parantamiseen keskittyvän lääketieteen tai ihmisen käyttäytymistä tutkivan psykologian voivan tarjota meille aina ja kaikkialla toimivia ratkaisuja, mutta tosiasia on, että tällaisia ei voida koskaan saavuttaa ihan puhtaasti sen tähden, että kliseisesti maailma ja ihminen ei ole koskaan täysin samanlainen. Ja juuri tämän selittämiseen tarvitaan humanisteja, mutta samalla myös vastaanottajan on ymmärrettävä, että me ainoastaan lisäämme tietoa, emme tarjoa patenttiratkaisuja. Tosin uskomme samalla, että jo tiedon ja sitä kautta ymmärryksen lisääminen on jo itsessään osa ratkaisua.
Hyviä kirjoituksia!
”Mutta miksi itse pidän juuri masennuksen lähihistoriasta kirjoittamista haastavana. Se johtuu nimenomaan siitä, että kaikilla on mielipide masennuksesta ja jos osoitan mielipiteeseen liittyviä ongelmakohtia ihminen helposti kokee, että kyseenalaistan joko hänen henkilökohtaisen kokemuksensa, ammattitaitonsa tai molemmat.”
Näinhän se tällä hetkellä menee, mutta minusta se on harmillista ja suoranainen kehityksen este. Minusta pitäisi voida esittää ongelmakohtia, siis jopa kyseenalaistaa henkilökohtainen kokemus varomatta liikaa myöskään toisen ammattitaidon kyseenalaistamista. Arvokasta ammattitaitoa on kuitenkin myös se, että osaa itsekin oman ammattitaitonsa paikoin kyseenalaistaa. Mutta pitäisi myös muistaa antaa tilaa vastaukselle ja jatkaa keskustelua. Ja pitää mielessä senkin, että joskus oma käsitys ongelmakohdasta voi keskustelun myötä muuttua. Ja joskus ei.
Kiitos Heidi! Jatketaan keskustelua. 🙂