Ei sillä väliä, sanoin, ei sinun mielipiteelläsi ole väliä. Enhän välitä omastanikaan. Sovitaan nyt niin, että sinä lähdet kävelemään tuohon suuntaan ja minä tähän ja annetaan tämän jäädä yhdeksi tarinaksi Netflixin ja HBOn jatkumoon.
Hän sanoi jotain. En kuunnellut. Mietin kävelisinkö suoraan kotiin vai kuuntelisinko hetken omia ajatuksiani. En ollut viime aikoina pitänyt niistä. Niissä oli epämukava kaiku. Kaiku jostain menneestä ja toisenlaisesta itsestäni. Otin askeleen kohti kiertotietä ja seurasin itseäni sinne. Pieni pakkasen purema poskella väitti, etten voisi viettää enää kauaa aikaa ulkona. Luulisi, että poskeni ymmärtäisivät paremmin, mitä tämä nainen kestää. Tästä tulisi pitkä kiertotie eikä armoa annettaisi.
*
”Ottaako rouva myös kassin?” Ei saatana. Ei edes vichypulloa saa ostaa ilman tuhoamatta maailmaa vielä ylimääräisellä muovilla ja kuulemalla olevansa ikäloppu. Olisi pitänyt ottaa oma juomapullo mukaan jo toissapäivänä. Kutoa se pullo itsekasvatetuista tomaateista ja sulattaa vesi taivaalta sulaneesta lumesta. Jos en tuhoa itseäni, niin tuhoan luontoa.
Otan pelkän pullon, hymyilen, kiitän, ja toivotan hyvää matkaa. Eiköhän myyjäkin matkalla jonnekin ole. Hautausmaalle, jos ei muualle. Kallistan kuplia huullilleni ja päätän uudistaa koko elämäni. Hankin uudet hiukset, uuden ihon, uuden ammatin, uuden sielun. Mielellään vaaleanpunaisen karkkikastikkeella. Sellaisen hömppäsielun, joka aamuisin ihastuu leijuvista pölyhiukkasista ja iltaisin tekee kiitollisuusharjoituksia ja ahdistuu ainoastaan siitä, että on liikaa kiitollisuuden aiheita. Eikä edes siitä, sillä pölyhiukkaset muistuvat ahdistuksen hetkellä mieleen ja muisto niitä leijuttaneista aamuauringon säteistä puhaltaa pois kaiken negatiivisen.
*
Ahkerasta kännykällä googlaamisesta huolimatta en ole saanut uutta sielua. Löysin jo yhden myyjän e-baysta, mutta kauppa peruuntui viime hetkellä. ”Eettisiin ongelmiin ja tullimaksuihin.” Pitäköön hienot sielunsa. Jatkan kiertotietäni siis tällä. Junassa oli aikaa googlailla. Ikkunasta seurasin kuinka pakkanen muuttui lumisateeksi ja vielä pidemmälle päästyä lumivaipaksi. Sopivan hylätyn juna-aseman kohdalla astuin ulos junasta. Junan lonksutuksen vaiettua kaikki on lumen vaimentamaa. Paikkakunta on pieni, mutta selkeästi yhä tarpeeksi suuri pysäkiksi.
Jos on pysäkki, on oltava myös viinaa. Valot ohjaavat alkoholia kohti ja sisälle astuessani huomaan, että muutama muukin on valot nähnyt. Valitsen yksinäisten susien sijaan pöytäseurueen ja olen kohtelias ja kiinnostunut. Naapurin Marja oli löytänyt eron jälkeen heti uuden ja yt-neuvotteluissa oli selkeää nepotismia, mitä toisaalta olisi ollut mahdotonta väistää näin pienessä kylässä, todetaan. Naapurin Marjan uudesta poikaystävästä keskusteltaessa toistamiseen uuden ihmisen liittyminen pöytäseurueeseen on jo unohtunut. On helppo unohtaa, kun mielipiteillä ei ole väliä. Ei edes ihmiselle itselleen. Kunhan tulee hyvä tarina. Hyvä juttu huomiseen kahvipöytään. Sille toiselle.
