Olen elämäni aikana törmännyt epäasiallisiin viranomaisiin, jotka ovat sanoillaan loukanneet ja päätöksillään aiheuttaneet mahdollista vaaraa.
Olen elämäni aikana enimmäkseen saanut asiallista kohtelua viranomaisilta. Nuorena ajellessani Ranskassa pikku mopedillani minut pysäytettiin poliisin ratsiassa, jossa kaikilta vaadittiin virallinen henkilöllisyystodistus. Minulla ei ollut, sain jatkaa matkaani.
Olen vaaleahiuksinen ja vaaleaihoinen.
Ala-asteella minua nimiteltiin, haukuttiin.
Aina jos varashälytin lähtee soimaan kassissani poistuessani kaupasta, myyjä on ystävällinen ja pahoittelee tilannetta. Ollessani itse kassatyöntekijänä eräässä ruokakaupassa minua ohjeistettiin pitämään herkeämättä silmällä romaneja. Pidin nuoresta iästäni huolimatta pyyntöä loukkaavana, mutta en sanonut mitään.
Olen vaaleaihoinen ja pukeudun massaan sopivasti.
Erityisesti nuorena sain kuulla epämiellyttäviä ja ruumiiseen kajoavia kommentteja ulkonäöstäni. Minun on oletettu olevan se, joka joustaa, kestää, miellyttää ja hoitaa. Minun on oletettu olevan hieman tyhmempi, vajaampi. Minulla ei ole ollut yksinoikeutta omaan ruumiiseeni.
Olen vaaleahiuksinen ja nainen.
Monenlaisissa töissäni työnantajani eivät ole kyseenalaistaneet ammattitaitoani, lojaalisuuttani tai puheitani.
Olen geneerisen suomalaisen oloinen.
”Valkoinen” etuoikeus ei tarkoita sitä, etteikö elämässä olisi silti ongelmia.
”Valkoinen” etuoikeus ei tarkoita myöskään sitä, etteikö samalla voisi kuulua johonkin vähemmistöryhmään, kuten naisiin.
Luomme ja toisinnamme jatkuvasti ihmisiä ryhmiin, mikä on luonnollinen tapa hahmottaa maailmaa. Ryhmien välisten hierarkioiden luominen ja toisintaminen ei taas sitä ole ja jokaiselle tekisi hyvää aina ajoittain miettiä mihin ryhmiin itse kuuluu ja missä asemassa nämä ryhmät ovat omassa kulttuurissaan. Asiaintilojen tunnistaminen ja tiedostaminen on askel parempaan ymmärrykseen ja ymmärryksestä voi jo syntyä toimintaa.
