Masennuksen oppihistoriaan kuuluu oleellisesti anakliittinen depressio ja hospitalismi. 1940-luvulla psykoanalyytikot René Spitz ja Katherine Wolf seurasivat sairaalahoitoon joutuneita vauvoja, ja kuinka äidistä erossa olo vaikuttaa vauvoihin syvästi. Tuolloin sairaalassa ei tarjottu tilalle muutakaan vakaata ja läsnäolevaa aikuiskonktaktia ja tutkijat seurasivat vauvojen vakavimmillaan muuttuvan täysin apaattisiksi ja pitkästä erossa olosta saattoi seurata pysyviä tuhoja pienen ihmisen psyykkeeseen. Tutkimus innoitti jatkotutkimuksia ja oli siinäkin mielessä merkittävä, että se osoitti ihmisen alusta asti kaipaavan muutakin kuin perustarpeiden hyvää tyydyttämistä. Vauva tarvitsee luotettavan ja pysyvän ihmiskontaktin – myös sairaalassa jouduttuaan eroon omista vanhemmistaan.
Viime aikoina netissä on kiertänyt video pienestä apinasta, joka ei suostu päästämään irti hänet jostakin pelastaneesta tytöstä ja jäämään juuri tällaisia apinoita hoitavaan hoitolaan. En ole lukenut tilanteesta muutamaa kommenttia enempää, mutta kovin söpönä tilannetta yleisesti pidetään. Jos kyse ei ole oman kodin Muffesta, niin usein eläimiin tunnutaankin yhä suhtautuvan aivan kuin me itse emme olisi eläimiä. Jos ihmisen psyyken todetaan todennäköisesti rikkoutuvan jostakin tapahtumasta tai pitkään jatkuneesta tilanteesta, niin eläinten kohdalla se itse tilanne voi tietenkin aiheuttaa tunteita, mutta kuinka moni mahtaa ajatella miten kyseisen eläimen psyyke toimii tilanteen jälkeen, vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä. Ja vaikka ajattelisimmekin näin pitkälle, niin voimme silti kohauttaa olkapäitä ”Ne ovat vain eläimiä, ei kai niille nyt mitään puheterapiaa voida antaa.”
Psykologit jatkoivat anakliittisen depression tutkimista käyttämällä apinoita koe-eläiminään. Nämä apina-kokeet ovat oleellinen osa masennuksen oppihistoriaa ja niihin viitataan lähes yhtä usein kuin Spitziin ja Wolfiin. Yllä oleva kuva on minusta yksi raastavimmista kuvista aineistossani, jossa kuitenkin kuvataan hyvin paljon psyykkistä hätää ja kärsimystä. Kuvan erottaa lähes kaikesta muusta aineistosta nimittäin se, että psyykkinen kärsimys oli täysin tarkkaan harkitusti aiheutettua. Kyseisessä kokeessa pienet apinavauvat erotettiin äideistään ja äiti korvattiin erilaisilla puupalikoilla, kuten yllä olevassa kuvassa. Apinavauva eli ilman mitään kontaktia muihin apinoihin kokeesta riippuen vuodenkin eikä välttämättä muiden lajitovereiden joukkoon päästyään oppinut koskaan olemaan sosiaalinen.
Koe itsessään oli merkityksellinen aikana, jolloin ajateltiin, että liiallinen hellyys ja läheisyys vain pilaa lapsen. Nyt voitiin tieteelliseen tietoon vedoten tehdä uudenlaisia ohjeistuksia esimerkiksi päiväkoteihin ja sairaaloihin.
Silti kuvaukset näille pienille apinoille tehdyistä koeasetelmista ja kaikista niille niiden elämän alussa tehdyistä testeistä kylmäävät minua syvästi. Tiedän, että psykotieteiden historiassa on tehty hyvin epäeettisiä kokeita myös ihmisille, mutta niistä harvoin mainitaan omassa aineistossani. Esimerkiksi vankiloissa tai mielisairaaloissa olleita ihmisiä saatettiin käyttää hyvin epäeettisesti koekaniineina ja esimerkiksi Pavlovin lapsikokeet ovat vain julmia. Tämän kaltaiset koeasetelmat eivät kuitenkaan ole oleellisia tutkimassani aineistossa masennuksen historian kannalta. Masennukseen liittyvät ihmisiä koskevat tutkimukset eivät olleet tutkijoiden itse aiheuttamia.
Aineistossani on oppiaineistoa ja siellä esimerkkitapauksia. Lisäksi minulla on aineistoa, jossa on ihmisten itse kirjoittamia omaelämäkerrallisia kuvauksia. En voi sanoa, ettenkö ajoittain olisi itkenyt niitä lukiessani ja toivonut voivani kurottaa kyseiseen ihmiseen, halata ja toivottaa voimia. Masennukseksi määriteltyyn tilaan johtaneet tapahtumat ovat kuitenkin näissä aina niin moninaisia, etten itse ongelmia olisi osannut ratkaista. Siksikin nämä apinakokeet ja nuo kuvat riipaisevat joka kerta ne nähdessäni. Niissä ei olisi tarvinnut kuin lopettaa koe ja tarjota apinavauvalle mikä tahansa pysyvä ja luotettava elävä kontakti.
Vaikka kuinka tiedostan ihmisyhteisölle koituneet hyödyt, ei puupalikka äitinä ole minkään eläimen ainutlaatuisen elämän arvoista. Puupalikka kaiken hellyyden, kaipuun, luottamuksen, tarvitsevuuden, surun, ilon, kaiken oppimisen jakamisen kohteena.
Ja teille kaikille, jotka mietitte voitteko antaa juuri sellaista hellyyttä ja tukea läheisellenne vastoin jotakin tutkimusta tai tieteenalan juuri senhetkistä kärkeä. Kyllä voitte. Tiede antaa hyvin paljon hyvää ja todella tarpeellista, mutta se on aina silti vain tiedettä.
