Sain viime perjantaina valmiiksi edellisen itselleni asettamani osatavoitteen. Tämä viikko alkoi tutuissa merkeissä rahaa anelemalla ja nyt olisi asetettava uusi tavoite enkä ole lainkaan varma mikä se olisi.
Väitöskirjaan voi upottaa loputtomasti työtunteja ja riippuu aivan tutkijasta itsestään, mitä puolia työssään hän priorisoi. Sillä joka tapauksessa jotain priorisointia on tehtävä, kaikkea ei yksi tutkija voi tehdä niin hyvin kuin haluaisi.
Aineistoon voi aina palata. Historiantutkija ei koskaan hallitse aineistoaan tarpeeksi hyvin. Aina sieltä löytyy uusia puolia ja uusia tulkintoja, kun tutkijan tietämys tutkimastaan asiasta ja ajanjaksosta lisääntyy. On hämmentävää, kuinka tauon jälkeen samaan tekstiin palatessa saattaa näyttää siltä, kuin sinne olisi ilmestynyt aivan uusia kappaleita ja ajatuksia, koska edellisellä kerralla niihin ei ollut ymmärtänyt kiinnittää huomiota. Hermeneuttinen kehä on yhtä aikaa turhauttava ja kiehtova, loputtomiin jatkuva spiraali kohti toisenlaista ajattelumaailmaa.
Aineiston lisäksi voi aina palata tutkimuskirjallisuuteen, lukea paremmin jo luettua tai lukea hyllyssä ja koneella olevia kirjoja ja artikkeleita, joihin ei ole vielä kunnolla ehtinyt perehtyä. Tutkimuskirjallisuuden avulla voi syventää ajankuvaa ja historiallisia jatkumoita. Toisaalta niiden kautta voi rakentaa pidemmälle omia argumentteja ja teorioita. Toki ihan vain keskustelukin tutkimuskirjallisuuden eli toisien tutkijoiden kanssa on tarpeen, sillä ei meistä kukaan keksi koko pyörää uudelleen, vaan toimimme muiden jo aiemmin tekemän työn muodostamassa tieteellisessä kehikossa.
Lukemisen tai luetun kautta kirjoittamisen sijaan voi myös keskittyä jo kirjoitetun muokkaamiseen tai jo ajateltujen analyysien ja pohdintojen ylöskirjaamiseen. Itse olen jo siinä vaiheessa väitöskirjaa, että muistiinpanoja, hyödyllisiksi katsottuja suoria lainauksia ja kaikenlaisia haja-ajatuksia löytyy kaikenlaisista word-tiedostoista, Zoteron muistiinpanoista, ja jopa sähköpostista, kännykästä ja kaameimpana kirsikkana muutamina itse itselle tehtyinä äänitiedostoina. Valintoja pitäisi tehdä. Karsintaa pitäisi suorittaa. Tekstiä pitäisi terävöittää. Viitteitä pitäisi hakea. Punaista lankaa ja argumentteja pitäisi miettiä uudelleen ja katsoa, että ne kulkevat läpi työn.
Aina voi myös prograstinoida. Kirjoittaa blogiteksti tai facebook-päivitys, tarkistaa sähköpostit, ”verkostoitua” kahvitunnilla.
Tämän päivän tavoitteeni on selata koko väikkäri kertaalleen ja päättää sen perusteella seuraava välitavoite. Luultavasti käyn uudelleen jonkin tietyn osion aineistostani uudelleen läpi, mutta nyt paremmin tiedoin siitä, mihin ja miten aion sitä käyttää.
Elefantti syödään pala kerrallaan, aivan kuin väikkäri syö tutkijan pala kerrallaan. Kummassakin tapauksessa tuloksena on paljon verta.
