Tiedättekö sen tunteen, kun aamulla istutte työpisteelle ja päätätte, että tänään tapahtuu! Tänään tulee niin timanttista tekstiä, että oksat pois! Ja päätöksistä huolimatta niin ei käy. Ennen ensimmäistäkään virkettä eksytte ajatuksien hetteikköön, jossa on hyviä ideoita, lähteitä ja tutkimuksia sikin sokin jäsentymättöminä.
Koko tohtorikoulutus on kohdallani tuntunut olevan tällaista. Suurta innostusta ja kiinnostusta, paljon analyysia ja tulkintoja, mutta aiheen laajuudesta johtuen myös saamattomuutta usein sormista katoavien kokonaisuuksien edessä. Toisaalta se on ahdistavaa, toisaalta aivan järjettömän upeaa. Rakastan kappaletta Demain de bon matin, jossa hyvästellään mennyt, lähdetään matkalle vain rakkaimman koiran kanssa ja ihmetellään elämää. Väitöskirjan teko ei ole ainoastaan lukemista ja kirjoittamista. Se on myös suurta vapautta tutustua aivan uudenlaiseen rikkaaseen maailmaan. Se on nimenomaan kulkemista kohti tuntematonta avoimin mielin.
Suuri vapaus tuo myös suuria haasteita. Tämän päivän haasteeni on esitelmän rungon rakentaminen. Olen jo useita viikkoja tiennyt suunnilleen mitä haluan sanoa ja mitä aiheita käsitellä. Ei kuitenkaan ole olemassa valmista sabluunaa, johon saisin ajatukseni upottaa ja saada valmista vain silkalla ahkeruudella. Kukaan ei kerro etukäteen, mikä on tehokkain tapa edetä ajatuksissa, analyyseissa, sitaateissa. Punainen lanka on itse kaivettava ja jos sitä ei vain löydy, on pakko runnoa asioita kokoon ja toivoa parasta. Jokainen tutkija haluaa, että joku on kiinnostunut hänen tuotoksistaan ja että ne herättävät keskustelua. Kukaan ei halua esittää latteuksia ja toistella sitä mitä muut jo tietävät. Ongelma onkin siinä, että koskaan ei voi oikein olla varma, mikä on muille itsestäänselvää ja mikä tarvitsee rautalankaa. Lyhyen esitelmänkin aikana voi epäonnistua jopa yllättävän monin tavoin. Kuulija voi pitää esitelmää täysin käsittämättömänä, epäkoherenttina, liiallista jargonia vilisevänä tai täysin latteana, vain yleistä tietoa toistelevana.
Tänään tämän blogin kirjoittaja kuitenkin rakentaa esitelmän, joka ei mitä luultavimmin ole suoraan mitään ääripäätä. Ei räjäytä tajuntaa, ei ole täysin epäolennainen. Mutta se tulee olemaan jotain, mitä yliopistolla ehkä lopulta eniten arvostetaan: Valmis.
