Tiedejulkaisemisen päivät pidetään vuosittain ja tilaisuus on tarkoitettu kaikille tiedejulkaisemisesta kiinnostuneille: kustantajille, tutkijoille, toimittajille, yliopistokirjastoille, tiede- ja valtionhallinnolle. Järjestäjinä toimivat vuonna 2022 Tieteellisten seurain valtuuskunta, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Suomen tiedekustantajien liitto, Kansalliskirjasto ja Itä-Suomen yliopisto. En ollut itse osallistunut päiville aiemmin ja yllätyin kuinka täynnä tärkeitä puheenvuoroja ja keskusteluita nämä kaksi päivää olivat. Kaikkien tutkijoiden olisi hyvä seurata näitä asioita ja tiedejulkaisemisen päivillä saa tiiviinä pakettina ajankohtaisimmat tiedot ja neuvot. Tutustu tilaisuuteen osoitteessa: https://tiedejulki.fi/
Pidin lokakuussa 2022 puheenvuoron vastuullisesta tieteellisestä toimitustyöstä. Alla muokattu versio puheenvuorostani.
Vastuullisuus on terminä laaja ja sillä voidaan kontekstista riippuen viitata kovin moniin asioihin. Puheenvuoroa valmistellessani tartuin ajatukseen vastuusta jotakuta kohtaan. Vastuullinen toimitustyö on näin ollen sitä, että huomioidaan toimitustyön vaikutus eri tahoille ja tunnistetaan omat sekä aivan käytännön velvollisuudet, mutta myös esimerkiksi moraalinen ja eettinen vastuu. Puheenvuorossani erittelen tahoja, joille katson toimittajan olevan vastuussa toimitustyötä tehdessään.
Toimittaja on vastuussa tekstin kirjoittajaa eli tutkijaa kohtaan.
Julkaiseminen on se tapa, jolla tieteessä käydään keskustelua ja tuodaan omaa tutkimusta muiden saataville. Tästä syystä on tärkeää, että teksti toimii juuri tässä tarkoituksessa ja antaa oikeanlaisen kuvan tutkimuksesta, sen metodeista ja tuloksista. Tähän vaikuttaa myös tekstin sujuvuus niin kieleltään että myös rakenteeltaan.
Loistavakin tutkimus voi vaikuttaa epäluotettavalta, jos teksti itsessään vaikuttaa keskeneräiseltä ja hankalasti ymmärrettävältä. Samalla toimitustyössä voidaan työstää esimerkiksi monitulkintaisia virkkeitä ja kappaleita selkeämmiksi.
Sujuva teksti palvelee kirjoittajaa myös siitä näkökulmasta, että se houkuttelee mahdollisesti muitakin lukijoita, kuin aivan oman tieteenalan ja aiheen tutkijoita.
Vertaisarvioitujen tekstien osalta toimittajilla on tärkeä työ myös tietynlaisena kannustajana ja joskus jopa suojakilpenä. Vaikuttaa siltä, että vertaisarvioinnin kohteena oleminen on laajalti koettu vaikeana tilanteena ja hyvätkin tekstiä eteenpäin vievät kommentit koetaan alkuun helposti kritiikkinä jopa tutkijan omaa persoonaa kohtaan.
Vastuutaan kantava toimittaja ei jätä kirjoittajaa yksin vertaisarvioiden kanssa, vaan ohjaa kirjoittajaa suhtautumaan kommentteihin kritiikin sijaan yhteistyönä. Toimittajan tekemän työn lisäksi myös vertaisarviointi parhaassa tapauksessa tekee artikkelista huomattavasti alkuperäistä ehyemmän kokonaisuuden.
Samalla ajoittain vertaisarviot saattavat olla jotakin muuta kuin hyväntahtoista tutkimusta eteenpäin vievää kommentointia. Tällöin on erityisen tärkeää, ettei toimitus vain lähetä arvioita eteenpäin, vaan vähintään purkaa arvioita kirjoittajan kanssa tai äärimmäisessä tapatuksessa harkitsee arvion pyytämistä uudelta taholta.
Katson, että toimittajilla on vastuuta myös näitä vertaisarvioitsijoita kohtaan.
Useimmiten tapana on, että kirjoittaja ja vertaisarvioija eivät ole toisistaan tietoisia ja silloinkin, kun nimet ovat julkisia, ei kirjoittajan ja vertaisarvioijan välillä ole muuta yhteyttä, kuin yksi tai useampi kommenttikierros.
Vertaisarvion kirjoittamiseen saattaa kulua paljonkin aikaa ja se saattaa viedä tutkijan tekstiä ja jopa ajattelua selkeästi eteenpäin. Tästä syystä toimittajan olisi hyvä varmistaa, että kirjoittaja todella hyödyntää mahdollisimman kattavasti tätä vertaisarvioijan hänen tekstinsä eteen tekemää työtä. Toimittaja voi viestinnällään saada kirjoittajan ymmärtämään, että kyse ei ole ylimääräisestä työstä, vaan yhdestä tekstin kirjoittamiseen kuuluvasta työvaiheesta.
Katson, että toimittajalla on vastuu myös omaa julkaisuaan kohtaan eli sitä lehteä, kustantajaa tai esim. tieteellistä seuraa kohtaan, jonka toimituksessa hän on.
Jokaisella julkaisulla on omat tavoitteensa ja tapansa, jotka tekevät julkaisusta tunnistettavan. Kyse on toki osittain aivan käytännön seikoista, kuten lähteiden ja viitetietojen merkitsemisestä, mutta myös laajemmista kokonaisuuksista, kuten millaista tutkimusta juuri kyseisessä julkaisussa halutaan tuoda esiin ja millä tavalla.
Erityisesti lehdillä voi olla monenkinlaisia tekstimuotoja ja toimittajan tehtävänä voi olla kirjoittajalle vieraampien tekstimuotojen avaaminen ja niiden rakenteen kuvaaminen.
Yhdenkään julkaisun tavoitteena ei ole tuottaa sillisalaattia, vaan rakentaa aivan tietynlaista profiilia, jossa yhdistyvät tutkimusteemat, tekstimuodot ja mahdollisesti myös muut asiat, kuten tavat viestiä uusista artikkeleista.
Toimittajilla on vastuuta lukijoita kohtaan ja omalla tavallaan myös yhteiskuntaa kohtaan.
Toimitustyötä tehdään, jotta kirjoittajan ajatukset saavuttaisivat juuri näiden ajatusten kannalta oleellisia ihmisiä. Tieteenalasta ja julkaisustakin riippuen oletettu lukijakunta voi vaihdella suurestikin.
Oma taustani on historian tutkimuksessa, jossa lähes kaikessa julkaisemisessa ainakin pyritään ottamaan huomioon myös yliopiston ulkopuoliset lukijat. Historian tutkimusta ja jopa vertaisarvioitua historian tutkimusta on yleensä mahdollista kirjoittaa suhteellisen yleistajuisesti ja tähän tutkijoita myös kannustetaan. Näin ollen myös vertaisarvioiduissa artikkeleissa kiinnitetään huomiota liian niin sanotusti tutkijamaiseen kieleen ja pyritään esittämään asiat selkeästi ja vältetään turhaa erikoisterminologian käyttöä. Myös silloin, kun käsitteitä ja termejä käytetään, ne avataan yleensä kirjoituksen aluksi.
On sinänsä hyvä huomioida, että tällainen kevyt selkokielistäminen ei palvele ainoastaan laajempaa yleisöä, vaan myös muiden tieteenalojen tutkijoita, jotka saattavat olla juuri kyseisen tekstin aiheesta ja teemasta kiinnostuneita.
Tästä päästäänkin hyvin seuraavaan tahoon, jolle katson toimittajien olevan vastuussa työstään eli ylipäätään tiedettä ja tekstin tutkimuskenttää kohtaan.
On huomioitava, että julkaiseminen on tosiaan yksi tärkeimmistä jollei tärkein tapa tutkijalle kommunikoida omasta tutkimuksestaan. Vaikka tutkijat toki käyvät jatkuvasti muunkinlaista keskustelua, on julkaistu teksti se, mihin muut tutkijat voivat omassa työssään viitata ja käyttää lähteenä viedessään ajattelua taas pidemmälle tai jonnekin toiseen suuntaan.
On siis ylipäätään tieteen kannalta tärkeää, että julkaistut tekstit ovat toimivia, ymmärrettäviä ja laadukkaita. Vertaisarvioijat tekevät toki osan tästä työstä, mutta toimituksilla on suuri vastuu.
Jotta tekstit todella pääsevät osaksi omaa tutkimuskenttäänsä, ei riitä, että teksti itsessään on laadukas, vaan se pitää olla myös löydettävissä mahdollisimman helposti ja paras tilanne on, ettei muiden juuri kyseisen tutkimuskentän tutkijoiden edes tarvitse etsiä kyseistä tekstiä, vaan sitä jaetaan jonkin suunnitelman mukaisesti tai saadaan se leviämään omaehtoisesti.
Vastuuseen ylipäätään tiedettä kohtaan katson kuuluvan myös keskustelut esimerkiksi avoimesta tieteestä mutta myös julkaisujen jatkuvuudesta ja artikkelien verkko-osoitteiden pysymisestä samana.
Viimeiseksi olen jättänyt mielestäni tärkeimmän tahon eli toimittajan itsensä.
Tieteelliseen toimitustyöhön osallistumisessa voi parhaimmillaan olla todella monia hyviä puolia. Se on hyvä tapa verkostoitua ja päästä käsiksi aina uusimpaan tutkimustietoon ja esimerkiksi uudenlaisiin lähdeaineistoihin. Toimitustyötä tekemällä voi rakentaa omaa osaamistaan ja jakaa innostusta kiinnostavista teemoista ja kysymyksistä. Toisin sanoen toimitustyö voi olla hyvinkin palkitsevaa ja säteillä kannustavasti muuhun omaan tekemiseen.
Samaan aikaan tieteellistä toimitustyötä tehdään paljon nimellisillä palkkioilla tai aivan ilmaiseksi. Tämä tarkoittaa, että artikkeleita toimitetaan lauantai-aamuisin lasten syödessä aamupalaa tai arki-iltaisin jonkin parituntisen yllättäen vapautuessa.
Näistä syistä toimittajalla on erityisen suuri vastuu itseään kohtaan. On tärkeää säännöllisesti tarkastella, onko ajankäyttö mielekästä ja tuoko toimitustyö yhtä paljon kuin viekin.
Toimittajalla on vastuu huolehtia siitä, ettei hän käytä liikaa omaa aikaansa ja resurssejaan esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa kirjoittaja ei ole valmis vastaavaan ajan ja resurssien käyttöön. Kyse on tilanteista, joissa kirjoittaja ei tekstin toimitukselle lähetettyään suostu syystä tai toisesta työstämään tekstiään, ja ohittaa toimittajan tai toimittajien mahdollisesti suurenkin työn. Kirjoittajan kieltäytyminen yhteistyöstä voi tarkoittaa useitakin täysin hukkaan heitettyjä tunteja.
Toimitustyötä tekee usein muutoinkin prekaarissa asemassa olevat tutkijat, niin tästäkin syystä haluan korostaa vastuuta omaa itseä, omia tavoitteita ja omaa hyvinvointia kohtaan.
